Vinkit kotitoimistossa työskentelyyn
Vallitsevan tilanteen vuoksi etätyöt ovat lisääntyneet ja moniin koteihin on pystytetty oma kotitoimisto. Ergonomiaan on syytä kiinnittää paljon huomiota myös kotioloissa ja tehdä mahdollisesti uusia hankintoja, jotta työskentely on mahdollisimman sujuvaa ja ergonomista.
FYSIOTERAPEUTIN VINKIT ERGONOMISEEN TYÖSKENTELYYN
- Asentoa on hyvä vaihtaa usein! Runsas paikallaan olo, niin istuen kuin seistenkin voi johtaa moniin terveyshaittoihin. Lisäksi aineenvaihdunta ja verenkierto heikkenevät. Joten liiku ja vaihda asentoa useasti!
- Työtuolissa olisi tärkeää olla ristiselän tuki, käsinojat sekä niskatuki.
- Istuessa on tärkeää, että jalat ylettyvät maahan ja kyynärvarret ovat tuettuna pöytään.
- Istumiseen olisi hyvä käyttää vaihtelevia istuimia, kuten esimerkiksi jumppapalloa, satulatuolia sekä ristiselkää tukevaa tuolia. Jumppapallo on oiva valinta istumiseen, sillä silloin keho on jatkuvasti pienessä liikkeessä. Tavallisen tuolin päälle voi sijoittaa myös tasapainotyynyn. Jos valitset satulatuolin, se tarvii parikseen korkeussäädettävän pöydän.
- Jos tekee seisten töitä, jalkojen alla olisi hyvä olla pehmeä matto. Kyynärvarret on hyvä olla tuettuna pöytään myös seisten työskennellessä.
- Muista tauotus! Vähintään puolen tunnin välein on syytä nousta seisomaan. Jos teet työtä seisten, muista myös välillä istua.
- Tauotusten ja asennon vaihtamisen lisäksi taukojumppaa on syytä tehdä. Se vilkastaa verenkiertoa ja vähentää lihasten jumiutumista. Netistä on saatavilla taukojumppaohjelmia, jotka muistuttavat taukojumpasta esimerkikSi kerran päivässä vaihtuvan, ohjeistetun jumpan kera.
- Työskentelytilassa olisi hyvä olla riittävä valaistus. Valo ei saisi tulla kohtisuoraan työpisteen yläpuolelta, jolloin se voi heijastua esimerkiksi näppäimistöstä tai pöydän pinnasta kohti kasvoja, rasittaen näin silmiä.
- Näytön korkeuden säätö. Näyttöä olisi hyvä pystyä säätämään korkeussuunnassa, jotta sen saa aina optimaaliselle korkeudella työskentelyasennosta riippuen. Näytön ylin tekstirivi olisi hyvä olla katseen vaakatason alapuolella. Näyttöä ei myöskään ole suositeltavaa sijoittaa ikkunan eteen. Katse hakeutuu aina kirkkaampaan valoon eli ulos ja näin ollen silmät ovat myös rasituksen alla.
HUOMIOI MYÖS NÄMÄ SEIKAT
- Huomioi, että työpisteelle on esteetön kulku. Se lisää viihtyisyyttä, kun tila on avarahko ja siinä on helppo liikkua tarpeen mukaan. Työtuoli tarvitsee pyörähtämis- ja liikkumistilaa vähintään neliömetrin.
- Varaa riittävästi säilytystilaa toimistotarvikkeille, jotta kaikki tarvittava on käden ulottuvilla.
- Valitse työpisteelle mahdollisimman rauhaisa sijainti, jotta työhön on helppo keskittyä ilman häiriötekijöitä.
- Jos tilan valaistus on riittämätön, tuo tilaan lisävaloa pöytä- tai lattiavalaisimen avulla.
- Jos teet töitä kodissa keskeisellä sijainnilla, kuten ruokailutilassa tai olohuoneessa, siivoa työvälineet pois näkyvistä työpäivän päätyttyä, jotta ne eivät muistuta töistä vapaa-ajalla.
- Voit parantaa työpisteesi viihtyisyyttä esimerkiksi viherkasveilla, matolla tai seinähyllyllä.