Olisiko jo aika perustaa kotitoimisto 2.0?
Sähköposteihin vastaaminen ja raporttien viimeistely kotona ovat monelle tuttu rutiini jo entuudestaan. Läppäri auki ja olohuoneen sohvalle tai keittiön pöydän ääreen puoleksi tunniksi.
Viime viikot ovat vaatineet poikkeuksellista kekseliäisyyttä kokopäiväisen työpisteen järjestelyyn kotona. Kodinhoitohuone on ehkä rauhallinen, mutta silityslaudan ja keittiöjakkaran yhdistelmää ei voi pitää kovin ergonomisena.
Lisää sähköä ja dataa!
Kalusteiden järjestelyllä on jo päästy ensipäivistä eteenpäin ja pienessäkin tilassa työt saa etenemään. Haasteeksi nousevatkin sähkön, valon ja datan riittävyys.
Laitteet on ladattava ja matkapuhelimen datasiirto riittämätön pitkiin videokokouksiin. Kunnon näppäimistö ja näyttö nostavat tutun pöytäkoneen kunniaan ja tulostintakin tarvitaan silloin tällöin. Vanhat jatkojohdot on otettu käyttöön ja lisääkin ehditty ostaa, jotta perusasiat on saatu toimimaan.
Kyselytutkimukset ovat osoittaneet kuitenkin kerta toisensa jälkeen, että kodin sähköistyksessä suomalaisia harmittavat erityisesti lattioilla lojuvat jatkojohdot. Kun tähän lisätään, että jatkojohdot on tarkoitettu vain tilapäiseen käyttöön, niitä ei saisi kytkeä peräkkäin ja ne kestävät vain rajoitetusti kuormitusta, puhutaan jo kodin sähkö- ja paloturvallisuudesta.
Yhteys sähköasentajaan
Nyt kun kokemusta on jo kertynyt kotona työskentelystä ja vapaapäiviä edessä, on osuva aika suunnitella pysyvämpään käyttöön sopiva kotitoimisto 2.0. Työpisteen tarpeisiin kiinteästi asennettu pistorasiarivistö ja valopisteet ovat jo iso harppaus oikeaan suuntaan.
Asennustyöhön ei pidä ryhtyä itse, vaan siihen tarvitaan oikeudet ja pätevyydet omaava sähköasentaja. Osaavan ammattilaisen yhteystiedot löydät helpoiten Löydä sähkömies –verkkopalvelusta. Palvelussa mukana olevat sähköurakoitsijat ovat kaikki Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n jäseniä ja Luotettavia kumppaneita. Heiltä saat takuun tehdylle työlle ja kuitin kotitalousvähennystä varten.